Tänään alennusmyynneistä mukaan tarttui Asicsin Gel DS-Trainerit. Olin jo alkuviikosta koittanut kiertää urheiluvälineliikkeitä halpojen lenkkareiden toivossa mutta sopivia kokoja sopivilla alennuksilla ei löytynyt. Vanhat lenkkarini ovat jo useita vuosia vanhat, joten ajattelin että olisi aika ostaa uudet ja huolellisemmin valitut. Mallien vertailussa käytin jonkin verran apuna Juoksija-lehden
Juoksuklinikkaa. Toiveissani oli ehkä ennemmin Asicsin 1000-sarjan malli, mutta Trainerien keveydestä huolimatta Juoksuklinikassa niiden ainakin todetaan olevan kevytrakenteiselle sopivat monipuoliseen harjoitteluun. Luultavasti aika näyttää, oliko valinta oikea vai ei.
Ainakin olin tyytyväinen siihen, että löysin lopulta hyvältä vaikuttavat kengät puoleen hintaan! Samalla poikaystävä osti itselleen Asicsin 1000-sarjan mallin kengät. Olen joulun aikana muutenkin hankkinut ensimmäistä kertaa kunnollisia lenkkeilyvarusteita, kengät oli oikeastaan viimeinen tarpeellinen hankinta.
Olin kipeänä pari viikkoa ja lenkit jäi lenkkeilemättä sinä aikana. Tällä viikolla pääsimme vihdoin jälleen lenkkeilemään, ensin torstaina ja nyt tänään aamulla. Tänään taittui 3,9 km 33 minuutissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti